Talven kelit

Talvi saapui joulukuun eka päivä, jolloin maa sai lumipeitteen ja siirryttiin pysyvästi pakkasen puolelle. Tätä edelsi pitkä ja märkä syksy.
Nässy jäätyi kolme päivää ennen joulua. Joulu oli valkoinen.
Vuoden vaihtuessa aste plussalla ja paikoin tihkusadetta.
Tammikuu mentiin normikeleissä.
Helmikuu oli leuto.
Maaliskuu oli tyypillistä kylmempi, mutta poutainen. Aurinkoisia ulkoilupäiviä riitti.
Tänäkin talvena Kaisaniemessä oli lunta enemmän kuin Tampereella, outoa.
Huhtikuun alussa jäällä vielä hiihdettiin, pilkkijät luopui kuun puolivälin jälkeen.

Kesän kelit

Ei tullut kolmatta ”kunnon” kesää peräkkäin. Edelliset oli 2010 ja 2011.
Tällä kertaa kesäkuu oli keskimääräistä viileämpi.
Heinäkuu oli normilämpöinen, varsinkin ensimmäinen viikko. Satoi, ei välttämättä pitkään kerrallaan mutta harva se päivä.
Elokuu oli aikas tavanomainen.

Hellepäiviä ei ollut kesäkuussa yhtään, heinäkuussa kolme varsinaista ja pari rajatapausta, elokuussa ei yhtään.

Talven kelit

Ei tullut kolmatta ”kunnon” talvea peräkkäin.
Jouluaattona maa oli musta ja lämmintä +4 astetta.
Maa muuttui valkoiseksi tammikuun ensimmäisellä viikolla, Näsijärvi jäätyi toisella viikolla.
Tosin kunnon jäätä ei meinannut syntyä, kun kunnon pakkasta ei kertynyt.
Tammikuun lopussa Härmälässä lunta oli 25 senttiä, jolloin saatiin myös parin viikon pakkasjakso, pääsi pilkkijätkin lopulta jäälle. Helmikuun alussa tehtiin myös SääAseman uusi pakkasennätys, 27 astetta.
Pakkasjakso jäi lyhyeksi, ja sitten jo vesi nousi jäälle heikentäen ulkoilumahdollisuuksia.
Helmi-maaliskuun vaihteessa käytiin plussalla ja aurinko jo lämmitti sen verran, että jäältä suli lumet ja hiihtokelit siellä loppui.

Moderni talous

Piti ottaa kuva talteen tilanteesta, sen verran koskettavaa tuo on..

moderni talous

Kolmasosa arvosta kadonnut sitten vuodenvaihteen.
Nyt ollaan samassa tasossa kuin vuonna 1999.
Uskaltaako joku veikata nousua…

Ja onhan tuo jo Maamme-lauluun kirjattu;
”On maamme köyhä, siksi jää, jos kultaa kaivannet.”

Kesän kelit

Ilmatieteenlaitos kertoo että kulunut kesä oli harvinaisen lämmin, koko maan keskilämpötila ylitti 2010 kesän luvut.
Varmaan näin, mutta Tampereella 2010 kesä oli lämpimämpi. Ilmatieteenlaitos raportoi koko maan keskiarvon, ja viime vuonna kesä ei Lapissa ollut mitenkään erityisen lämmin.
Kesä 2011 oli toki Tampereellakin keskiarvoja lämpimämpi.
Sateet olivat selvästi runsaammat kuin vuosi sitten, tosin hyvin repaleiset ja hajanaiset.
Hellepäiviä kesäkuussa 9, heinäkuussa 13 ja elokuussa 1kpl.

Tamperelainen on

Tamperelainen on ajassa elävä ihminen.
Joskus kuullut sanottavan että Tampere olisi jäänyt seisköetluvulle, ellei sitten vallan vuoteen kahdeksantoista.
Kuten seuraavasta kuvasta näkyy, väite ei pidä paikkaansa, vähintäinkin edistystä on tapahtunut.
Kuva on otettu Hämeenpuistossa joulukuussa 2008.

Tamperelainen

Tamperelainen on varautunut ihminen.
Jos ongelle mennessä todetaan että järvi ompi jäätynyt, vaihdetaan veneestä sopivampaan liikuntavälineeseen lennossa. Kalaan mennään kun kerran niin on päätetty..

Tamperelainen on säästäväinen ihminen.
Ja kun kerran säästetään niin sitten säästetään, vaikka viimetalvista lunta.
Kuva toukokuun puolivälistä 2011.

Elämä on

Elämä on sarja suuria voittoja jota reunustaa merkittävät menestykset.
Tämähän on selvää.

Joskus harvoin kuitenkin…

Menin asioille autolla.
Pysäköin maksulliselle paikalle ja lainkuuliaisena ihmisenä halusin
suorittaa pysäköintimaksun, vaan automaatti ei ottanut rahaa vastaan.
Palatessani auton ikkunassa oli sakkolappu…

Menin asioille autolla.
Pysäköin edellisen esimerkin viereiseen ruutuun.
Kyseessä oli vain muutaman minuutin mittainen käynti kirjastossa, joten luonnollisesti lainkuuliaisena ihmisenä halusin suorittaa pysäköintimaksun.
Tällä kertaa automaatti otti rahat.
Kirjasto oli suljettu…