Tampereen ratikan vikat kiskot

Ratikan vika kisko-osuus on työnalla, eli pätkä jossa kiskot vedetään uudelleenrakennetun Hämeensillan yli.
Ensimmäiset kiskot valettiin paikoilleen kolme vuotta sitten.

Tampereen ratikan vikat kiskot 2020
Kaksi viikkoa sitten aloitettiin koeajot Saksasta käytettynä hankitulla vaunulla.

Kaupunki joka ei pysty kattamaan juoksevia kuluja tuloillaan (alijäämää v2018 -60M€, v2019 -30M€), ottaa puoli miljardia velkaa rakentaakseen jäykkää ja vanhentunutta joukkoliikennetekniikkaa.

Korona alkaa

Näin perjantai kolmastoista päivä kunniaksi, viranomaiset alkavat myöntää että tästä tulee iso ongelma – silti tulevan vähättely säilyy valittuna linjana.

Tänään on Talvisodan 80v. muistopäivä. Tähän asti nähdyn perusteella, kuolonuhreilla laskettuna koronasta tulee isompi kuin Talvisota oli..
Toinen vertailukohta on espanjantauti, senkin luvut tullaan ylittämään..

Mikäli tulee espanjantaudin mukaisesti toinen/kolmas aalto, voidaan joutua moninkertaisiin lukuihin kuin kahdessa esitetyssä verrokissa.

[edit 1.8.2020] tauti saatiin laantumaan hämmästyttävän ripeästi ja vähillä uhreilla. Myöskin onneksi ensimmäiset luvut kuolleisuudesta osoittauivat liiallisiksi, eli 4…5% ei näytä toteutuvan.
Jo tässä kohtaa rahallinen hinta on ollut hurja, ainakin 20 miljardia pelkästään valtio velkaantuu tähänastisilla toimilla.
Nyt jännätään tuleeko tästä viruksesta pysyvä vieras joukkoomme pyörimään..

Kesän kelit

Huhtikuu oli lämmin ja kuiva.
Kuun lopulla saatiin viikon takatalvi, Tampereella maa lyhyesti valkoinen mutta hiukka ylempänä ja myös idempänä tuli 20…25 senttiä lunta.

Toukokuu oli tavanomainen, melko kuiva sekin.

Juhannusaattona oli 25 astetta, ei sadetta – ukkonen meni hipoen ohi. Järvivesi 19 astetta.
Juhannuspäivänä lämpö putos alle kahdenkymmenen, ei sadetta, tuuli kääntyi länteen ja nopeus nousi kymmeneen metriin.

Heinäkuun kolme ekaa viikkoa oli viileänpuoleisia, vika viikko oli sitten helteinen. Pari vikaa päivää yli kolmenkympin.

Toukokuussa 2 hellepäivää.
Kesäkuussa 7.
Heinäkuussa 7.
Elokuussa 3.

Koska talvella ei juuri ollut lunta ja kesä oli vähäsateinen, on Tammerkosken juoksutus ollut koko vuoden alakanttiin;
Tammerkosken juoksutus 2019

Luonto tulee kylään

Tervapääsky eksyi partsille. Kun parin tunnin kuluttua ei ollut löytänyt tietä pois piti hiukka avittaa. Komeesti kaarsi siivilleen kun pääsi kaiteen yli.
tervapääsky parvekkeella

Talven kelit

Ennen joulua satoi sen verran lunta että saatiin valkoinen joulu. Aattona oli kymmenen pakkasta, joulupäivänä käytiin asteen plussalla.

Uudenvuodenaattona oli aamusta pikku pakkasta, illaksi saapui lumimyrsky ja keli lämpesi. Vuosi vaihtui vesisateessa.
Uudenvuodenpäivänä tihutti vettä koko päivän.

Tammikuussa saatiin lisää lunta, niin että puolivälissä kuuta sitä oli 30 senttiä.

Helmikuun ekan viikon lopussa virallinen mittaus antoi lukeman 50cm. Sitten kelit lämpeni, muutama päivä vesisadetta ja perään nollakelejä, jäältä lumet suli kokonaan ja muualtakin iso osa lähti.

Siihen tiukka talvi loppuikin, muutama lyhyt pakkasjakso vielä, muuten nollan kahta puolta.

Keskilämpötiloissa joulu- ja tammikuu oli lähellä keskivertoa, helmikuu oli sitten jo viitisen astetta lämpimämpi.

Jäätilanne oli koko talven huono. Järven jäätyessä tuuli puski jäätä kasaan, vesi nousi aikaisin jäälle ja muodosti kohvaa. Jäitten heikkeneminen alkoi jo helmikuun puolella.

Nässyn vedenkorkeus 2019
Järvien vedenpintaa ei laskettu normaaliin malliin tänäkään talvena.

Kesän kelit

Ei ole vuodet nykyään veljiä keskenään, viime kesänähän ei ollut yhtään hellepäivää.

Tällä kertaa terminen kevät oli hieman myöhässä ja kesä vastaavasti etuajassa.
Kesä tulikin sitten ryminällä, 6. toukokuuta päästiin 20 asteeseen ja 13. päivä alkoi neljän päivän hellejakso. Jossa Härmälän korkein oli 27.7°C.
26. ja 29. päivä vielä ylittyi 25 astetta.
Jotta toukokuussa 6 hellepäivää ja kaksikymmentä astetta ylitettiin 19 päivänä! Kuukauden keskilämpö oli yli kuusi astetta pitkäaikaista keskiarvoa korkeampi. Toukokuu oli myös hyvin sateeton.

Kesäkuu oli nättiä ja kuivaa kesää juhannukseen saakka. Juhannusaattona oli myrskyisää tuulta (Siilinkarilla 8…12m/s) ja umpipilvistä, lämpö nousi neljääntoista josta putosi kymppiin kun sade alkoi.
Jussin jälkeen jatkui nätti kesäsää.
Kesäkuussa oli 2 hellepäivää.
Kesäkuu oli varsin sateeton.

Heinäkuu oli nättiä kesäsäätä 14. päivää asti, jolloin korkeapaine pysäköi päälle ja alkoi ennennäkemätön helleaalto! Oli putkeen 23 hellepäivää (putki ulottui elokuun puolelle).
Heinäkuussa oli 19 hellepäivää joista 30ast. ylittyi kahdeksana päivänä!
Heinäkuu 2018
Heinäkuu oli varsin sateeton, mitä pari ukkosta osui.

Heinäkuun koko maan keskilämpötila oli IL:n mittaushistorian korkein, kuuminta sataan vuoteen siis.
Tosin Tampereella heinäkuu 2010 oli tätä kuumempi.

Hellejakson päättyessä jakson päivittäisiä keskiarvoja;
hellejakson keskilämpötilat 2018

Elokuun puolivälissä keli rauhoittui ja siirryttiin normikeliin, hieman sadettakin saatiin.
Elokuussa oli 8 hellepäivää. Kolmekymmentä astetta saatiin kolmena päivänä. Keskilämpötilaksi tuli pari astetta pitkänajan keskiarvoa korkeampi.

Syyskuu alkoi lämpimänä, sadettakin saatiin.

Tänä kesänä ampiaisia oli ihan hemmetisti..

Sukat riittää..

Mistä tietää että sukkia on riittävästi?
Siitä kun muuton yhteydessä sukkalaatikon pohjalta löytyy käyttämätön pari jonka hintalapussa summa on markkoina…
sukat