Elämä on

Elämä on sarja suuria voittoja jota reunustaa merkittävät menestykset.
Tämähän on selvää.

Joskus harvoin kuitenkin…

Menin asioille autolla.
Pysäköin maksulliselle paikalle ja lainkuuliaisena ihmisenä halusin
suorittaa pysäköintimaksun, vaan automaatti ei ottanut rahaa vastaan.
Palatessani auton ikkunassa oli sakkolappu…

Menin asioille autolla.
Pysäköin edellisen esimerkin viereiseen ruutuun.
Kyseessä oli vain muutaman minuutin mittainen käynti kirjastossa, joten luonnollisesti lainkuuliaisena ihmisenä halusin suorittaa pysäköintimaksun.
Tällä kertaa automaatti otti rahat.
Kirjasto oli suljettu…

Talven kelit

Oli jo toinen peräkkäinen kunnon (=hiihtokelejä) talvi. Takana myös kaksi peräkkäistä kunnon (=rantakelejä) kesää.
Tämä talvi saapui aikaisin, marraskuun puolivälissä saatiin pysyvä lumipeite ja pakkanen.

Jouluviikolla oli Euroopan lentoliikenne sekaisin lumentulon takia, kenttiä suljettiin ja tuhannet ihmiset majoittuivat parikin yötä De Gaullen kentällä.
Jouluaattona SääAsema mittasi talven pakkasennätyksen, 26 astetta. Se on myös koko SääAseman historian ennätys.
Joulukuussa saapui useita lumisateita etelästä, useat jäivät etelärannikolle. Josta johtuen jouluaattona Kaisaniemessä oli lunta 48 senttiä ja Tampereella 15.
Joulukuu oli kylmin SääAseman mittaamista kuukausista.
Marraskuussa alkanyt pakkaskausi päättyi 9. tammikuuta, kestettyään 53 päivää.
Tammikuussa lunta saapui Tampereellekin, kuun puolivälin jälkeen Kaisaniemi 53 ja Tampere 56 senttiä.

Oli tavanomaisempaa talvea helmikuun toiselle viikolle, jolloin kylmeni taas. 18. helmikuuta IL mittasi Härmälässä -30 astetta.
Vallan kylmää riitti pari viikkoa, jonka jälkeen palattiin leudompiin keleihin.

Maaliskuun lopussa Kaisaniemessä 44 senttiä lunta ja Tampereella 50. Näin paljon ja näin kattavasti Etelä-Suomessa on lunta ollut viimeksi vuonna 1966.

Huhtikuun alusta siirryttiin lämpötiloissa pysyvästi plussan puolelle.

Maaliskuu kävellen

Nykyään kun on muotia olla huolissaan hiilijalanjäljestään, kuljin minäkin kuukauden verran kävellen kaikki mahdolliset matkat.
Siitä kertyi 258 kilometriä, aikaa kului 42 tuntia ja kolme varttia.
Esimerkiksi näin;

Tässä yhteydessä sitten auton jarrut ruostui parkkipaikalla kiinni, niitä rempattiin muutamalla satasella.
Vaan mitäpä ei maksaisi muodikkuudesta.

Tampereen Elokuvajuhlat 2010

Elokuvajuhlista inspiroituneena, tässä uusin elokuvani;


Elokuvan aihe on Suomalainen Parisuhde, jonka eri vaiheisiin elokuvassa pureudutaan.
Tuotannossa on käytetty nopeiden leikkausten ja pitkien kamera-ajojen sijaan skandinaavisen minimalistista kuvakieltä.

Talven kelit

Kelit kylmeni voimakkaasti joulukuun puolivälin tienoilla, samalla alkoi runsaat lumimyräkät.
Meteorologien mukaan silloin vihmonnut arktinen ilmavirtaus oli voimakkain vähintään 60 vuoteen.
Käytännössä koko pohjoisella pallonpuoliskolla oli varsin kylmää ja lumimyrskyistä.
Jopa Madridissa oli liikenteessä kaaoksia lumisateiden takia, sekä Istanbulissa. Että myös USA:n itärannikolla.
Tammikuun puoliväliin mennessä tilanne oli tasaantunut.
Tosin kovia myrskyjä kiitoteiden sulkemisineen riitti Euroopassa tammikuullekin.

Joulukuussa;
Pääkaupunkiseudulla (Kaisaniemi) on ollut 33cm lunta, joka on sentäs aika paljon sille seudulle.
Tampereen seudulla lunta on 24cm.
Tammikuun lopussa oli Helsingissä 59cm lunta.

Hyvänä puolena se, että koko maassa oli valkoinen joulu.

Joulukuu oli yli seitsemän astetta kylmempi kuin edeltävien kolmen talven joulukuun keskiarvo (© SääAsema).
Tammikuu oli yli yhdeksän astetta kylmempi kuin edeltävien kolmen talven tammikuun keskiarvo.
Helmikuu oli vajat neljä astetta kylmempi kuin edeltävien kolmen talven helmikuun keskiarvo.
Helmikuun loppupuolella (24.päivä) Kaisaniemessä oli 72 senttiä lunta, ja Tampereella 50.

Pakkasta riitti yhtäjaksoisesti (paitsi kahtena päivänä +0.5ast.) 80 päivää. Plussalle noustiin helmikuun lopussa.

14.7

Olisihan se ollut toivottavaa, että auton osat olisivat pysyneet niille tarkoitetuilla paikoilla, hihnat konepellin alla.

Vaan kuluihan tämä päivä Ylivieskassakin…

Ihme juttu – talvi saapui

Tänään saapui talvi. Lämpötila laski alle nollan ja satoi lunta, joka jäi maahan.

[edit] se oli viikon mittainen talvi, saas nähdä sadaanko vielä toinen ennen kevättä.