Her box

Eräänä yönä näin unta, se oli hyvin kummallinen uni. Niitä sellaisia joita aina toisinaan näkee. Siinä oli enkeleitä ja peikkoja, menninkäisiä ja suuria jokia, auringonnousuja ja kuutamoita. Raotin silmiäni ja näin että suuri lauma peikkolapsia juoksi kolmen pupun perässä ulos huoneeni ovesta. Säpsähdin, ja huomasin oven heilahtavan kiinni ja rappusista kuuluvan ääntä. Rappusista? Eihän talossa jossa asuin ollut kuin yksi kerros? Nousin hämmentyneenä, kävelin ikkunaan ja katsoin ulos. Siellä keskellä pihaa oli puinen kaivo, ei meidän pihalla ole kaivoa! Ja missä ovat kauniit kirsikkapuuni, ne joiden hoitoon olen niin pitkään hellyyteni käyttänyt? Puin päälleni ja siirryin pihalle, huomattuani lintujen lentävän takaperin en enää ollut erityisen varma olinko hereillä vai näinkö yhä unta. Lieneekö tuo ylen merkittävää ...

Näin ollen päätin lähteä kapuamaan talon takana kohoavalle kummulle koska se ei tuntunut yhtään sen älyttömämmältä kuin muutkaan mahdollisuudet, tässä tilanteessa. Matka osoittautuikin yllättävän pitkäksi, sumun laskeutuessa ilta saapui joten yövyin puolivälissä rinnettä, iltapalaksi valmistin maukkaan kalakeiton isossa mustassa padassa mukaan ottamistani aineksista . Seuraavana iltäpäivänä pääsin mäen harjalle, ja mitä näinkään! Alhaalla laaksossa oli aivan lumoavan kaunis pieni talo! Istuin harjanteelle sitä ihailemaan. Se oli sammalkattoinen talo jota ympäröi ihastuttava viinitarha, puut aivan notkuivat poimimista vailla olevia rypäleitä. Kovin runsaasti kuljetuilta vaikuttavat polut ohittivat talon kahden puolen ja ristesivät sen edessä. Talossa oli iso terassi joka oli rakennettu kiviperustalle isoista hirsistä, vaikutti varsin vankasti tehdyltä muuhun taloon nähden. Kuistilla oli paljon ihmisiä, nauravia, iloisia ihmisiä, näytti olevan jonkinlaiset pidot menossa. Poluilta ihmiset poikkesivat, nauttivat virvokkeista ja hyvästä seurasta, tuntui jotenkin että talo loi otollisen ilmapiirin pippaloiden pitoon, kaikilla oli hauskaa. Terassilta taloon johti ovi, kovin pieneltä vaikuttava ovi, ovi josta joskus aina joku yritti käydä tutustumassa taloon laajemmin mutta harva siinä onnistui, talo ei halunnut paljastaa itsestään.

Sisältä talo koostui vain yhdestä huoneesta joka kylläkin oli kaunis katsella, ikkunoissa oli kauniit puuvillaverhot joissa vihreää ja ruskeaa sekä sinisiä palloja. Huoneessa oli pieni muurattu takka, josta ei kylläkään tullut savua ulos, mihin lie hävinnyt? Ainut huonekalu huoneessa oli seinustalla oleva lipasto, siisti sellainen, oikein hienoa käsityötä. Siinä oli useita laatikoita, ylimmäinen niistä lukittu. Muissa laatikoissa oli lähinnä muistoja, matkoilta hankittuja, vaan siinä lukitussa, siinä oli kaunis korurasia, tiedättehän, sellainen helmin koristeltu. Siihen oli kätketty kaikki merkittävät ajatukset ja suuret tunteet, kaikki kaipaus, kaikki rakkaus, vastaantulleet ja tulemattomat, lippaaseen jonka kansi ei useasti ole ollut auki. Lippaan alla oli tarkkaan taiteltuna punaisella nauhalla suljettu kirje, kirje jonne oli hellyydellä sijoitettu ensirakkaus.

Kivan pito jatkui terassilla, ihmisiä tuli ja meni, osa saapui jo toista, kolmatta kertaa, ja ketään ei suru rinnasta puristanut eikä ketään pois ajettu. Ilta alkoi hämärtyä, aurinko laskeutua levolle seuraavaa nousua odottamaan. Sumu saapui ympäröimään minut ja kaukaisen äänen herättämänä huomasin lintujen lentävän takaisin kukkulan yli ja ymmärsin, minun olevan aika palata omaan elämääni.

Katselin taloa pitkään ... ja lumouduin yhä enemmän tuosta pienestä talosta joka niin ylväänä seisoi laaksossaan. Olisin kovin mielelläni mennyt ja tutustunut siihen paremmin, mutta tiesin että koskaan en pääsisi tuohon huoneeseen jossa tunsin säilytettävän niitä asioita joita aina olin kaivannut ja joita oi niin kauan olin etsinyt.

sillä tämä talo ei ollut minua varten ...